”Voitko kuvitella, ettemme vielä ole saaneet finaalia Sibeliuksen oopperaan

”Voitko kuvitella, ettemme vielä ole saaneet finaalia Sibeliuksen oopperaan, enkä minä siis liioin siihen pikku palaan, missä tulen esiintymään, ja nyt on arpajaisiin aikaa enää 2 viikkoa ja 3 päivää. Musiikki on dramaattisesti vaikuttavaa ja jos meillä vain olisi aikaa, niin kyllä se hyvältä kuuluisi. Olen niin kauhean väsynyt, sillä on ollut päiviä, jolloin minulla on ollut 8 tuntia paitsi kaikkia juoksuja ja vaivaa. Minunhan täytyy yhtämittaa lähteä Sibeliuksen luo antamaan hänelle erittäin tarpeellinen muistutus siitä ettemme pysty arvaamaan hänen musiikkiaan, vaan on meidän saatava siihen nuotit. Tuo yhtämittainen hyppääminen hänen luonaan vie aikaa. Nyt minä en ehdi enää, sillä minun on alettava kirjoittaa kuorostemmoja Sibeliuksen oopperaan.”

 

Näin kirjoitti Emmy Achté, Kotimaisen Oopperan tulisieluinen johtaja, primadonna ja aikansa Anu Komsi 21.10.1896. Tuntuuko tutulta? Sibelius oli totisesti varsin kevytmielisesti lupautunut kirjoittamaan oopperan arpajaisten täkynumeroksi. Muutamaa vuotta aikaisemmin säveltäjä oli tullut muuranneeksi suomalaisen musiikki-ihmeen peruskiven uskomattomalla Kullervo-sinfoniallaan. Tuo raaka timantti, jonka kantaesityksessä samainen Emmy Achté oli laulanut sisaren osan, oli vaikuttanut ”kuin tuliwuorenpurkaus” ja Sibeliuksen musiikkia haluttiin juhlistamaan yhtä jos toistakin tilaisuutta.

 

Voidaan siis todeta, että Neito Tornissa on selkeästi välityö. Tekstin puutteet huomasi myös sinänsä suopea kriitikko Oskar Merikanto todetessaan sen antavan mahdollisuuksia ”liika wähään toimintaan”. Sibelius oli aikaisemmin kokeillut siipiään wagnerilaisen musiikkidraamakonseptin istuttamiseksi pohjolaan, mutta jättänyt Veneen Luominen-oopperan kesken huomattuaan ettei musiikkidraama sittenkään ollut hänen ominta alaansa. Veneen Luomisesta tunnetaan nykyisin vain alkusoitto, joka nykyisin kulkee nimellä Tuonelan Joutsen.

 

Esitys, vaikka olikin Merikannon ”koko lailla sekawa”, herätti kuitenkin mitä vilkkaimmat suosionosoitukset, ja sekä esiintyjät että Sibelius itse tulivat useat kerrat huudetuiksi esille. En ihmettele tätä; Sibeliuksen musiikki on tässäkin teoksessa, huolimatta sen tilapäisestä luonteesta, verevän melodramaattista, tarttuvaa ja kiintoisaa. Se sisältää monia myöhempien mestariteosten musiikillisia ituja, ja luo perustan tyylille joka tuli muutamia vuosikymmeniä myöhemmin, äänielokuvan yleistyttyä, erittäin tutuksi kaikille suomalaisille Suomi-filmien elokuvamusiikkina (säveltäjinä mm Heikki Aaltoila ja Tauno Pylkkänen).

Neitoa Tornissa yritettiin houkutella seuraavan kesän Mikkelin laulujuhlille, mutta Sibelius oli toisissa aikeissa. Hän veti Neidon pois ilmeisesti tarkoituksenaan muokata teosta. Tätä ei koskaan tapahtunut, toisin kuin muiden tärkeiden nuoruudenteosten Kullervon ja Lemminkäissarjan kanssa. Sibelius kuitenkin palasi musiikkiinsa vielä vuonna 1900 johtaessaan Turussa Neito Tornissa-oopperan alkusoiton.

 

Neito Tornissa-oopperan haasteet liittyvät libreton ja musiikin valtavaan epäsuhtaan. Vaikka kyseessä ei varsinaisesti olekaan mestariteos musiikillisessa mielessä, antaa teoksen soiva asu paljon enemmän ravintoa mielikuvitukselle kuin tapahtumaköyhä teksti. Kokkolan-esityksessä tarkoituksena siitä on luoda jatkumo Seppo Pohjolan Harrbådan Neito-oopperalle; miten, sen olemme uskoneet Aku-Petteri Pahkamäen taidokkaan mielikuvituksen luotavaksi. Sibeliuksen arpajaisooppera saakoon toimia riuskan ja vauhdikkaan uutuuden epilogina-tällaisen uudestisyntymisen teos kyllä ansaitsee.

Sakari Oramo

Vastaa