(2013) Holst – Savitri

Gustav Holst, eli Gustavus Theodore von Holst ( 21.9. 1874- 25.5. 1934) oli englantilainen säveltäjä, jolla oli ruotsalaisia sukujuuria. Hän poisti nimestään ”von” ensimmäisen maailmansodan aikana, sillä pelkäsi joutuvansa samaistetuksi saksalaisiin.

Holst syntyi Cheltenhamissa ja opiskeli musiikkia Lontoossa. Hän toimi ennen säveltäjäksi ryhtymistään pasuunan soittajana. Gustav Holstin tunnetuin teos on ”Planeetat”, jonka musiikki on television ja elokuvan aikakaudella päätynyt moniin elokuviin ja tv-ohjelmiin. Vähemmän tunnettuja sävellyksiä ovat monet kamarimusiikkikappaleet ja oopperat, joista juuri Savitri-ooppera on Englannissa ehkä useimmin esitetty. Holstin tytär Imogen oli isänsä musiikin intohimoinen esilletuoja ja toimi kapellimestarina useissa esityksissä kuten Savitrin levytyksessä Janet Bakerin laulaessa Savitrin pääroolin. Imogen Holst oli myös tunnettu säveltäjänä.

Muunnelmista mysteerioopperaan Från Variationer till mysterieopera, yhteistyössä K-P Kamariorkesterin kanssa i samarbete med M-Ö Kammarorkester

Johtaa/Dirigent

Sakari Oramo

Solistit

Monica Groop
Lasse Penttinen
Herman Wallén

Esitykset

Holst – Savitri

pe 8.11. klo 19 Schauman -sali, Pietarsaari
la 9.11. klo 19 Snellman -sali, Kokkola